Tuota lausetta olen miettinyt lähiaikoina tosi paljon.

Poikaystävä on ollut mt-ongelmien takia sairaslomalla jo viis kuukautta.

Mun on pitänyt viiden kuukauden ajan pitää tätä meidän palettia kasassa, käydä töissä ja elättää meidän pientä perhettä surkeella palkalla.

Meillä ei oo ollut läheisyyttä kolmeen kuukauteen.

Mietin, voiko romanttinen rakkaus loppua? Tottakai yhä rakastan ja välitän. Mutta en ehkä romanttisessa mielessä.

Ajatus erosta pelottaa NIIN monella tasolla.

Miten hän pystyy jatkamaan? Miten mä pystyn jatkamaan? Miten melkein kolme vuotta yhteistä elämää jaetaan puoliksi?

Vihaan itseäni, kun en enää pysty rakastamaan.

Itken, kun en koe ansaitsevani tällaista kämppisparisuhdetta. Eikä ansaitse poikaystäväkään.

Mitä vittua mä teen.