Poikaystäväni, tai pitäisikö sanoa avomieheni, lähti eilen lähes kolmeksi viikoksi ulkomaille. Siitä lähtien kun ollaan ekan kerran tavattu, ollaan oltu erossa maksimissaan viikon ajan ja silläkin välillä soiteltu ja viestitelty jatkuvasti.

Oli ihan kamalaa, kun piti hyvästellä kolmeksi viikoksi jo eilen aamulla kun lähdin töihin, sillä mies lähti työpäiväni aikana. Viime yönä puhelin (eli whatsapp-puhelu) soi puoli neljältä aamuyöllä, kun reissuporukka oli päässyt perille ekaan kohteeseensa. Oli ihana kuulla miehen ääni, mutta kun puhelu päättyi, niin itkuhan sieltä pääsi.

Niin kuin koko viime viikonkin jatkuvasti päivittäin. Ja sitten oli ihan kamalaa, kun tuli huono omatunto siitä, että itkee toisen edessä kun toinen on oikeesti innoissaan lähdössä reissuun.

Mut kyllä tää tästä. Onneks nykyään on niin helppoo vaan olla yhteydessä esimerkiks just whatsappin kautta. Muuten tää olis kyllä ihan mahdotonta.