Oon nyt parin viime päivän aikana haaveillut menneistä ajoista todella paljon. Eniten ehkä kolmen-neljän vuoden takaista elämääni. Silloin asuin vielä eri paikkakunnalla, mulla oli aktiivinen sosiaalinen elämä ja kävin töissä. Pidin paljon hauskaa enkä murehtinut elämästä.

Oon tällä hetkellä onnellisesti parisuhteessa, kaksi vuotta yhdessäoloa takana ja varmasti monta vielä edessä. Mutta jostain syystä mulla on ikävä sitä neljän vuoden takaista minää, joka vielä etsi rakkautta ja sekoili paljon siinä matkalla. 

Kävin tapaamassa mun pitkäaikaisinta ystävää viime viikolla ja meillä on ollut kyllä tosi vaiherikas ystävyyssuhde. Kaiken se on kestänyt, mutta paljon myös kärsinyt. Meidän ystävyyden varrella ollaan oltu ihastuttu toisiimme, mutta eri aikoihin. Nyt olen viime tapaamisen jälkeen miettinyt, että mitä jos meistä olisikin tullut pari. Jotenkin olen alitajuisesti ajatellut että hänen kanssaan päätyisin vielä jossain vaiheessa yhteen, vaikka ollaankin kummatkin onnellisesti suhteessa tahoillamme. Taas kun tavattiin, niin en voinut olla tuntematta vetovoimaa välillämme. Mutta se voi hyvinkin johtua vain siitä, että olemme olleet todella läheisiä, ja tunnemme toisemme läpikotaisin.

Ennen mulla oli myös ystäviä, kenen kanssa vietin paljon aikaa ja kävin ulkona viikonloppuisin ja joskus jopa viikollakin. Olin lauantai-iltana pitkästä aikaa tuulettumassa ulkona, viimeksi olen käynyt pubissa maaliskuussa kun "juhlin" synttäreitäni. Mutta tällä kertaa mulla oli tosi kivaa ja päädyin keskustelemaan paljonkin ihmisen kanssa, josta en ole jostain syystä aiemmin pitänyt.

Pieniä, mutta outoja juttuja on tapahtunut muutaman viikon sisällä. Haaveilen kovasti muuttamisesta, ja haaveilen että muuttaisimme tuolle paikkakunnalle, jossa minun oli hyvä olla. En ole vielä saanut miestä ylipuhuttua, eikä se nyt tällä hetkellä olisi ajankohtaistakaan, mutta haluaisin silti. En tiedä tuleeko tämä halu siitä, että kaipaan entisiä aikoja. Todennäköisesti. 

Oon kokenut jonkinlaisen uuden seksuaalisen heräämisen myös, ja sillä paikkakunnalla asuessani mulla oli "jännittävä" (eli muiden mittapuulla ihan basic) fuckbuddy -suhde erään mua pari vuotta vanhemman miehen kanssa. Se toimi. Ja sain paljon. Musta tuntuu, että puoltoista vuotta minipillereiden popsimista on tappanut erotiikan nykyisestä suhteesta ja kestää herätellä sitä takaisin eloon nyt kun olen lopettanut niiden syömisen. Ensimmäistä kertaa vuoteen halusin seksiä viime keskiviikkona. Melkein kolmen kuukauden seksittömyyden jälkeen myös mies oli huojentunut. Nyt olen halunnut seksiä joka päivä, mutta koen että en saa siitä irti mieheni kanssa oikein mitään ja joudunkin tyydyttämään itse itseni. Ei sillä, etteikö mies olisi halukas tekemään juttuja, mutta mä en jostain syystä anna sille mahdollisuutta.

Äh, niin paljon asioita mielen päällä että ihan pahaa tekee. Ollaan viikonloppuna menossa käymään vanhempieni luona ja sinne tulee myös veljeni kumppaneineen, niin ehkä rakkaudentäyteinen perhekeskeinen parisuhdeviikonloppu tekee hyvää ja selvittää ajatuksia. 

Niin paljon stressiä tällaisesta turhasta. Eikö ole ihan ok tuntea erilaisia tuntemuksia, vaikka olisikin onnellinen omassa suhteessaan? Ehkä käsittelen asioita, joita en ole silloin aikoinaan käsitellyt? En tiedä. En todellakaan enää tiedä.