Oltiin viikonloppuna mun vanhempien luona, ja pakko sanoa että edellisen postauksen kirje äidilleni auttoi - sain vihdoinkin kerrottua äidilleni mun tilanteesta.

Olin tosi yllättynyt, kuinka hyvin äiti asian otti. Hän itse asiassa kertoi, että oli jo "pelännyt" mun masentuvan kouluaikoina, kun ongelmia ystävyyssuhteiden kanssa tuli toinen toisensa perään. Äiti ymmärsi mua niin hyvin ja mä sain häneltä ihan älyttömästi tukea.

Viikonloppu meni muutenkin oikein mukavasti, ja kuten jo jouluna kun lähdettiin pois, oli myös tällä kertaa tosi vaikeeta lähteä. Se ehkä kertoo siitä, että täällä Helsingissä on tällä hetkellä aika paljon stressitekijöitä, ja ympäristö toisaalta ahdistaa. Tiedän, etten viihtyis kauaa vanhempien luona, koska siellä ei ole mitään, mutta silti tuntuu haikealta lähteä. Tällä kertaa myöskin varmaan siksi, että lähdin äidistä kauas, juuri kun sain avauduttua ja sain sitä tukea, jota olin toivonut saavanikin.

Huomenna taas terapia. Ihan kiva.